Tämä takki on ollut jo jonkin aikaa leikattuna. Alunperin hihoista ja takin alareunasta piti kääntää, mutta matkan varrella kuitenkin halusinkin kantata reunat, enkä siinä sitten muistanut että niissähän on kääntövarat. Nyt takissa on sitten kasvuvaraa. Poitsu kyllä tykkäs takista että eipä pituus tuntunut haittaavan.

Kangas on palakopasta joskus herätteenä ostettu, merkki on riistetty pojan farkuista, jotka kävivät käyttökelvottomiksi. Vetoketjun hain äidin laatikosta, kun omassa ei sopivaa ollut.

Hirveesti ideoita ja ajatuksia päässä. Kaksi ihanaa lakanaa ostin kirppikseltä. Kirpparin kangaslaatikosta bongasin myös tuon keskimmäisen verhokankaan.

 

Tänään päivä menee urheilua katsoessa, ja silittäessä.

MUKAVAA VIIKONLOPPUA!