Puikoilta on jotaki tässä tupsahdellu. Blogi on ollu vähän hiljaiselolla, ja oma kommentointini toisten blogeissa myös sillä koneeni on niin onnettoman vanha että päivityksen tekeminen kestää kauan jos edes saan koneen auki.

Mutta tässä siis talven kylmyyttä vastaan:

Mun metrinen tukka on nutturalla tuolla pipon alla siksi siis aika hassun näköinen. Pipo pon tehty Novitan ohjeella. Mulle hieman iso sillä mun pää on pieni. Parhaimmillaan olen tuonne sisään laittanut Me and I:n (nuorten)malliston mustan trikoopipon alle  . Lankana kerällinen Nalle Marjaretki Lakka lankaa.

Kaulaliinan kudoin kun eräällä ystävälläni oli kaulassa kaulaliina jossa ei ollut päätä eikä häntää,vaan oli yhtenäinen. T.I.L.A. ohjelmassa sitten oli eräällä Novitan työntekijällä samalla idealla tehty huivi. Selkeää ohjetta en kuitenkaan huiville löytänyt joten visioin itse.

Lankana Novitan Softy, musta. Reilu kaksi kerää tähän meni. Menee kolmesti kaulani ympärille, eikä siltinkään ole liian tiukka. Kuvattu kaksi kertaa ympäri menneenä.

Ihanaa talviaikaa kaikille niille, jotka täällä nyt vielä poikkeevat. Hiljaista on ollut, tosin kukapa tänne löytää jos en itsekään missään kerkiä käymään.

kansalaisopistolta on varattuna huovutuskursseille taas paikka, joten sen tuotoksi varmaankin tässä kevään mittaa. Ja varmasti jotakin muutakin.